Vilpe Oy

SK Tuote Oy:n tehdas on perustettu vuonna 1984 Mustasaareen. Vuonna 2018 yritys muutti nimensä Vilpe Oy:ksi. Vilpe Oy:n ydintoimintona on innovatiivisten kattotuotteiden kehittäminen rakennusteollisuuden tarpeisiin. Päätuotteita ovat VILPE®-tuoteperheeseen kuuluvat erilaiset ilmanvaihtotuotteet ja kattotarvikkeet. Vilpe Oy:n tehdas sijaitsee Mustasaaressa, jonka lisäksi sillä on toimipiste Espoossa sekä tytäryhtiöt Venäjällä, Puolassa, Ukrainassa, Ruotsissa ja Baltiassa. VILPE Oy työllistää 125 henkilöä ja sen liikevaihto vuonna 2019 oli n. 18 milj€.

”Olennaista on asiakkaan bisneksen ymmärtäminen”

Main IT Oy on tehnyt yhteistyötä Vilpe Oy:n kanssa jo 2000-luvun taitteesta, jolloin hän suoritti silloiselle SK Tuote Oy:lle työharjoittelun. Kahdenkymmenen vuoden aikana Ronny Backman on ollut mukana luomassa rakenteita ja käytäntöjä nykyisen Vilpen IT-toimintoihin.

—SK Tuote oli 2000-luvun alkupuolella ottamassa käyttöön tuotannonohjausjärjestelmää, joka oli iso ja haastava projekti. Koska Backman oli aiemmin työskennellyt tehtaalla, hän hahmotti kokonaisuuden, talon toimintatavat ja ymmärsi tuotannon prosessien toimintoja. Tämä helpotti paljon IT-järjestelmien rakentamista ja käyttöönottoa. Backman oli mukana alusta lähtien: ensin järjestelmien rakenteiden päivittämisessä ja sittemmin ERP:n suunnittelussa, käyttöönotossa ja myöhemmin järjestelmän päivittämisessä, Vilpe Oy:llä Teknisenä johtajana toimiva Timo Anttila kertoo.

IT-järjestelmien sisäänmarssi muutti koko yrityksen toimintoja

Kun lähtötilanne oli se, että tuotannossa ei ollut lainkaan tietokoneita, uuden tuotannonohjausjärjestelmän sisään ajaminen mullisti koko yrityksen toiminnan ja räjäytti IT-palveluiden tarpeen. Yhtäkkiä IT tuli mukaan kaikkiin toimintoihin: tiedonhallintaan, varastojärjestelmiin, verkkoon, puhelimiin, tuotetietojen jakamiseen, viestintään, myyntiin, etäkäyttöön ja moneen muuhun. IT:n rooli oli yhtäkkiä noussut suureen rooliin yrityksen toiminnoissa.

—Kun tiedonhallinta muuttui ja bisnes alkoi olla riippuvaista IT-toimintojen toimintavarmuudesta se toi mukanaan myös tietoturvan hallinnoinnin. Meidän piti luoda selkeät suunnitelmat mahdollisiin poikkeustilanteisiin ja prosessien varmistamiseen ja tietojen varmuuskopiointiin, lisäksi erilaisten oikeuksien määrittely ja jakaminen oli yksi pala tätä työtä. Backmanilla oli koko projektissa iso rooli ja hän toi meille juuri sen tiedon ja osaamisen, mikä meiltä puuttui, Anttila sanoo.

Hyvä tavoitettavuus ja monipuolinen palvelu

Anttilan mielestä IT-palveluissa on erityisen tärkeää se, että palveluiden tarjoaja ymmärtää asiakkaan bisnestä ja sen erityispiirteitä. Tällöin hän osaa poimia asiakkaalle juuri häntä eniten hyödyttäviä ratkaisuja. Palvelun ostajana hän arvostaa myös sitä, että he voivat ostaa saman katon alta laajojakin kokonaisuuksia.

—Backman tuntee yrityksemme toiminnan ja lisäksi hänellä on hyvät yhteistyökumppanit, joiden avulla hän kykenee tarjoamaan meidänkin kokoluokan yritykselle monipuolisia palveluita. Meille on etu, että yksi henkilö hoitaa ja vastaa kokonaisuudesta ja pitää huolen raportoinnista ja jatkuvasta seurannasta.

Anttila suosittelee Backmanin palveluita erityisesti niille yrityksille, jotka ovat IT-digitalisaation kynnyksellä, harkitsevat uuden järjestelmän käyttöönottoa tai tarvitsevat jokapäiväistä kumppania IT-palveluiden ylläpitoon.

—Backman on erityisen hyvä kumppani, jos yrityksessä on edessä järjestelmän vaihtaminen tai käyttöönotto. Palvelut ovat puhelinsoiton päässä ajankohdasta riippumatta. Lisäksi hänellä on kyky kommunikoida selkeästi, ymmärtää asiakkaan tarpeita ja aitoa kiinnostusta ottaa selvää uusista asioista.